En harrasta urheiluvedonlyöntiä, mutta silti kirja kolahti ja kovaa. Erityisesti sen kaksi ensimmäistä osiota oli kuin suoraan pörssisijoittamisen opastusta. Kirjassa käytettiinkin vedonlyönnistä mm. termiä "pelisijoittaminen". Jälkeenpäin kuulin, että kyseessä on suomalainen urheiluvedonlyönnin klassikkokirja.
Kun asiaa miettii tarkemmin, niin itseasiassa osakesijoittaminen on lähellä vedonlyöntiä. Periaatteessa pörssi on vedonvälitystoimisto, jossa sijoittajat lyövät vetoa pörssiosakkeiden tulevista tuotoista. Myyjä uskoo osakkeen tulevien tuottojen olevan omaan tavoitetasoonsa verrattuna liian pienen ja "lyö vetoa hinnan laskun puolesta". Ostaja taas arvioi osakkeen olevan muita vaihtoehtoja tuottavampi ja "lyö vetoa hinnan nousun puolesta".
Näiden näkemyserojen perusteella määräytyy pörssissä osakkeelle kaiken aikaa markkinahinta. Tätä markkinahintaa voisi pitää implisiittisesti vedon kertoimena ja ammattimainen pörssisijoittaja hakee jatkuvasti ylikertoimia eli markkinoiden virheellisesti hinnoittelemia osakkeita.
Vedonvälittäjänä toimii meklariyhtiö, joka ottaa sekä ostajalta että myyjältä palkkion. Vedon palautusprosentti on sitten 100% - välityspalkkiot. Tavalliselle Nordnetin bulleroasiakkaalle, joka on osakesäästäjien keskusliiton jäsen, välityspalkkio on 0,15%. Vedonvälittäjä ottaa siis palkkiona 0,30% ja palautusprosentti on huimat 99,70%. Tosin koko sijoitettua panosta ei voine verrata vedonlyönnin panokseen, koska harvemmin myöskään väärän vedon tehneen pörssipelaajan sijoitus nollautuu täysin.
Sijoittaja voi myös itse valita mihin peliin osallistuu. Päivätreidaaja lyö vetoa siitä, että nouseeko vai laskeeko osakkeen kurssi kuluvan päivän aikana. Ikiholdari lyö vetoa siitä, että onko osakkeen riskikorjattu kokonaistuotto indeksiä parempi. Me muut sijoittajat pelaamme pörssipeliämme sitten näiden kahden ääripään välillä.
Mitä kirjasta sitten oikein opin? Ensimmäisessä osiossa oli perusteita. Mikä ajaa ihmisiä pelamisen maailmaan ja mikä vedonlyönnissä on keskeistä:
- "Kyky muuttaa faktat todennäköisyysarvioiksi voi tuoda paljon rahaa, mutta vedonlyöjän on aina keskityttävä itse peliin"
- "Meidän on etsittävä tapauksia, jossa isot massat ovat väärässä. Näin pääsemme pelaamaan edullisilla kertoimilla"
- "Vedonlyönti opettaa nöyryyttä elämän loputtoman kaaoksen ja satunnaisuuden edessä. Mitä tahansa voi tapahtua. Samalla pelaaja oppii hakemaan sattumasta ja kaaoksesta järjestystä. Hän oppii tuntemaan hyvät ja huonot riskit"
Myös pelaajan perussynnit ovat kuin sijoitusalan perusoppaasta:
- vaatimustason virhearviointi
- lyhytnäköisyys
- mustavalkoinen ajattelu
- helpon rahan etsiminen
- taikausko
- tunteet, isänmaallisuus
- todennäköisyyksien laskennan pelko
Kirjaa lukiessani alkoi kovasti päässäni hyrrätä kuinka näitä ajatuksia voisi soveltaa pörssisijoittamiseen. Mieleeni nousi jo useampiakin ideoita, joita voisi testailla Listojen listan yhteydessä.
Otan kuitenkin kiitollisuudella vastaan kaikki ideat ja ajatukset aiheesta. Onko joku jo aiemmin kokeillut ammattimaisen vedonlyönnin periaatteita osakesijoittamiseen? Jos tiedossasi on jotain hyviä tutkimuksia tai kirjoituksia aiheesta, niin laitapa palautteena linkkejä ja lähteitä.
Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti