keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kaksi keinoa pankkikriisien torjumiseen

Twitterissä heräsi (taas kerran) keskustelu Kreikan talouskriisistä ja sen seurauksista pankkisektorille:






Kreikan talouskriisiä eivät muut kuin kreikkalaiset itse voi pysyvästi ratkaista. Kestävä ratkaisu saavutetaan vain lopettamalla yli varojen eläminen.

Sen sijaan kriisin seurauksena uhka koko Euroopan laajuisesta pankkikriisistä olisi voitu hoitaa huomattavasti tyylikkäämmin. Nythän lopputulos tulee olemaan, että kriisin kustannukset kaatuvat jossain vaiheessa eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Itse näen kaksi toimenpidettä joilla homma olisi pysynyt paremmin hallinnassa eikä kuorma veronmaksajille olisi niin suuri kuin nyt toteutui. Mahdollisesti koko Kreikan kriisi olisi jo pois päiväjärjestyksestä.

1. Pankkien osakekannan haltuuotto


Vaikka olen vannoutunut porvari, mielestäni USA hoiti oman pankkikriisinsä kertaluokkaa Eurooppaa paremmin tukemalla pankkeja ainoastaan vastikkeellisesti. Tuen edellytyksenä oli pankin omistuksen siirtyminen liittovaltiolle. Joku kutsuisi moista operaatiota jopa sosialisoinniksi. Minä kutsun sitä taloudellisen riskin kohtaamiseksi. Vanhat omistajat kokivat oikeasti sen taloudellisen riskin, joka osakkeenomistajalle kuuluu.

Kun liittovaltio otti tukea vastaan pankissa määräysvallan, korjaavat ja taseen tervehdyttävät toimenpiteet päästiin tekemään systemaattisesti. Ja kun pankit saatiin takaisin jaloilleen, osakkeiden myynnillä takaisin osakemarkkinoille saatiin yhteiskunnalle korvaus annetusta tuesta. 

Euroopassa taas keskuspankki siirsi taloudellisen vastuun vaikeuksiin joutuneilta yksityisiltä lainoittajapankeilta veronmaksajille ostamalla roskalainat pois pankeilta ilman että pankin omistajien taloudellinen riski konkretisoitui mitenkään.

2. Pankin johdon ja hallituksen jäsenten henkilökohtainen vastuu


Isolta osalta pankkien ylisuuret riskit ovat seurausta toimivan johdon ja pankin hallituksen yltiöpäisestä riskinotosta. Pontimena tässä on henkilökohtaisen rikastumisen mahdollisuus ilman laajempaa taloudellista riskiä. Kun riskit alkavat toteutua, on päätöksen tehnyt johtaja jo todennäköisesti siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen tai vetäytynyt eläkkeelle nauttimaan henkilökohtaisesta varallisuudestaan. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä Moral Hazard eli suomeksi Moraalikato.

Ainoa keino välttää tätä olisi säätää EU-tasoinen direktiivi, että yhteiskunnan tukeen johtava toimenpide tai riskinotto aiheuttaisi pankin johdolle ja hallituksen jäsenille velvollisuuden vastata yhteiskunnalle aiheutuneesta vahingosta koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Eihän nämä oikeasti auttaisi ongelmien korjaamisessa, mutta olisi riittävä pelote päättäjille välttää ylisuuria riskejä sekä "rikoshyödyn" lunastaminen yhteiskunnan haltuun.

Käsittääkseni Brasliassa on tällainen laki voimassa ja vaikka Brasilialla onkin muita vakavia ongelmia ihan riittämiin, vuoden 2008 finassikriisistä Brasilia selvisi selvästi paremmin kuin moni muu valtio.

2 kommenttia:

  1. Kreikan ylivelkaantumisen olisi mielestäni pystynyt estämään sillä, että Kreikan valtiolta olisi vaadittu kattavat vakuudet lainoilleen samalla tavalla kuin asuntovelallisilta.
    USA:n tapa hoitaa pankkikriisejä saa kannatukseni ja etenkin se, että liittovaltio päättää päästetäänkä pankki konkurssiin vai sosialisoidaanko se väliaikaisesti ja sitten myydään kovan hintaan sijoittajille kun aika on parempi.
    Pankin ulkopuolisista yhtiöistä Genral Motors sosialisoitiin ja myytiin sitten aikojen parantuessa takaisin sijoittajille voitolla, se kun oli liian suuri kaatuakseen.
    Minusta kaikki tuntemani pankkikriisit ovat nimenomaan koko yhteiskunnan talouskriisejä ja siksi pidän oikeudenmukaisena, että valtio hoitaa korvaukset, ei yksittäisen pankin johto. Jos johtajat ovat antaneet lainaa vastoin pankin ohjeita ja lakeja, silloin korvausvelvollisuus on heillä.
    En pidä hyvänä tilannetta, että uudet pankinjohtaja keskittyvät ensin nopeaan varallisuuden kasvattamiseen pankin kustannuksella (bonukset yms) ja päästävät pankkinsa sitten kriisin sattuessa mieluummin konkursiin, etteivät joudu korvausvelvollisiksi. Entä kuka korvaisi säästäjien rahat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista!

      Eipä taida juuri mikään valtio antaa kattavia vakuuksia veloilleen. Normitilanteessa lainoittajat luottavat siihen, että koska valtiolla on verotusoikeus, sen pitäisi aina kyetä hoitamaan velvoitteensa. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että aika usein nuo valtioidenkin velat jäävät hoitamatta.

      Ilman muuta valtion pitää hoitaa pankkikriisi riippumatta siitä, onko pankin ylimmällä johdolla korvausvelvollisuus vai ei. Sillä korvausvelvollisuudella olisi juuri tarkoitus torjua tuota lopussa kuvaamaasi tilannetta. Uhka sen nopeasti kerätyn varallisuuden menettämisestä voisi hiukan hillitä riskinottohalua.

      - Martti

      Poista